Niinköhän sairaalaan lähtö on lähellä, kun pikkunen tuntuu liikkuvan ihan hirveesti.
Kauheesti liikkuu aijempiin viikkoihin verrattuna ja alamahassa tuntuu vähän hassulta.
Kaippa se on normaalia että liikuskelee, mutta näin paljon? Huij!
Amme stressi iskee taas, se on vieläkin hommaamatta. Eikä tuo synnytys jännitys/pelko oo hellittäny yhtään.
Ei pitäis lukea noita synnytyksen jälkeisiä masennus tai varsinkaan psykoosi juttuja, kun alkaa ahistaa ja pelottaa enemmän. Kun ees kerran ehtis käymään siellä neuvola psykologilla, ENNEN synnytystä.
Arki tulevan pikkuisen kanssa jännittää ihan hirveesti. Entäs jos siihen vauvvaan ei kiinnykkään? Entäs jos en herää, kun se itkee? Entäs jos en osaakkaan hoitaa sitä? Mitä jos en vaan jaksa? Isoja kysymyksiä pyörii päässä, mutta siitä saan syyttää vaan itteeni. Ei pitäis kaikkia keskustelupalstojen juttuja lukea, tai varsinkaan rueta pyörittelemään asoita päässä. Kyllä ne asiat varmasti järjestyy, mutta pelkoa tuommoset ei lievitä.
Tuntuu ettei tän 9kk aikana oo vieläkään tajunnu mitä sieltä oikeesti on tulossa, ja miten elämä on muuttumassa. Pikkuselle kaikki muu paitsi amme on valmiina ja se on ollu ihan luonnollista hommata kaikkee, mut jotenkin vaan näin loppu vaiheessa pelottaa ettei oo sittenkään valmis synnyttämään. Mitäs jos se sattuu ihan kauheesti, ja iskee joku paniikki kohtaus siinä? Noh, toki ne osaa siellä toimia tilanteen mukaan ja paljon ne on varmasti siellä nähny.
Se perhe huone ois kyllä semmonen joka varmasti helpottais totuttelua uuteen tilanteeseen. Ois varmaa helpompi ku molemmat oltais siellä koko ajan ja saatas kaksin hoidella pikkuista. Hirveeltä tuntuis olla jonkun toisen mamman ja vauvvan kanssa samassa huoneessa, molemmilla vauvvoilla olis kuitenki ihan eri rytmi. Ei siinä osais levätä ollenkaan, eikä keskittyä siihen omaan olemiseen.
Toisaalta polikliininen synnytyskinhän vois olla vaihtoehto, mutta ehkei niin hyvä näin ensimmäisen lapsen kohdalla. Toisaalta se kättärillä saatava opastus tulis varmasti tarpeen, ja jos sitten tuleekin jotain masennus/psykoosi oireita niin olis ainakin hoito lähellä. Olen siis tosissaan varma että mun kohdalla tulee toinen noista, koska niin helposti menny raskaus-aika ja suvussa on mt taustaa. Eikä nää ajatukset sen saamisesta varmasti vie sitä yhtään pois päin, vaan päinvastoin.
Mutta nyt tuntuu siltä että pakko lähteä pissalle, toivottavasti ei vielä ens yön aikana tulis lähtö...
Ehkäpä tuo liikuskelu on vaan ihan tervettä :)
meillä kanssa liikuskellu eile illasta ja tänä aamuna näihin viikkoihin ja viimeaikasten liikkumisien perusteella yber vilkkaasti! : D Jospa se enteilis jotain hyvää! ;)
VastaaPoistaToivotaan :))
VastaaPoistaOta ihan rauhassa vaan :) Ja yritä olla stressaamatta :) Minäki jännitin ja vähän pelkäsinkin synnytystä (luin kaikki mahdolliset kauhu-tarinat netistä :D) mutta kun sen aika tuli... ei siinä pelottanu ollenkaan. Ei ehtiny pelätä, eikä supistusten aikana pystyny, koska mulla ainakaan ei ollu ainuttakaan ajatusta päässä supistuksen aikana ja sen jälkeen vaan valmistautu seuraavaan :) Ja sieltä se pipana sitten tulikin, yllättävän nopeesti ja yllättävän kivuttomasti (tietysti koski, mutta sitä valmistautu johonkin paljon pahempaan!)
VastaaPoistaJa arki vauvan kanssa, hmmm... meillä se lähti sujumaan hyvin vaivattomasti, vauva nukku ja söi- siinä välissä vaipan vaihto jne... Eiköhän sekin suju kuule ihan omalla painollaan :) Nyt meidän poika on jo 7kk ja maailman ihanin pieni päivänsäde! Odotahan vaan, kun saat oman aurinkoises syliin, koko maailma menee uusiks sillä sekunnilla, mutta vaan hyvällä tavalla! :)
Ja vielä tuosta isä asiasta ;) Meillä mies on ollu aina eeerittäin laiska siivoomaan yms. Raskausajan lopussa imuroi kyllä hampaat irvessä, kun minusta ei siihen ollu. (vauva paino selän hermoja, enkä pystyny kunnolla ees kävelemään) :D
Mutta nykyään, mm... kyllähän minä vielä suurimman osan kotihommista teen, mutta silti edistystä on huomattavasti tapahtunu ja voi isän riemua, kun vauva nauraa! Isänsä tärkein pieni ihminen, vaikka isänsä ei kamalan kiinnostunu ollukkaan sillon, kun pieni ihminen kölli minun mahassa. :)
Muutoksia tapahtuu. Miehessä, sinussa, maailmassa ;)
Toivottavasti jaksat lukee koko romaanin, jonka naputtelin :D ... toivottavasti siitä on jotain apua hermoiluun, koska musta olis ollu ihanaa sillon kun mä hermoilin, että joku olis kannustanu ja kertonu omia juttujaan :)
Hirveen hyvää jatkoo, onnee synnytykseen ja tsemppiä äitiyteen! :)
t. Äippä 21v ja poitsu 7kk.
Oij ihana viesti :) Kaikki tosiaan menee omalla painollaan, ja varmasti hyvin. Apua aina saa kysymällä ja pitää vaan olla stressaamatta liikaa :) Helppoa tuskin aina tulee olemaan, mutta eiköhän siitä selviä. Kiitokset kovasti!!
VastaaPoista