elämä-kuolema-elämä?

Mun kroppa ei osaa päättää kummassa tilassa haluaa olla.
Aamulla/päivällä herätessä olin virkee ja pirtee ku peipponen, mut iltapäivästä tuli taas takapakkia.
Nyt taas sit yötä kohti olo helpottanu, ja on ollu virtaa vaikka mihinkä.

Tosiaan siin aamupäivästä vähän siivoilin ja tein sitä spagettii ja jauhelihakastiketta, ennen ku tuli fyysinen kuolema. Iltapäivällä oli niin karmee olo taas ettei mitää rajaa. Pohdin jo et niinköhän tosta reissusta tulee mitään, ku vieläkää ei ala olo helpottaa... Yuki tuli heittää mulle sen junalipun ja turistiin täs hetken aikaa.
Makasin vaan sohvan pohjalla ja kokeilin pitää silmät auki, ja sosiaalisuus tilan päällä.

Jennykään ei halunnu nukkuu ees kunnon päikkäreitä, vaan päätti et reilun puolentunnin unet riittää.
Mä sit pikkukakkosen aikana vähän torkahdin, mu seki kesti jotkut huimat pari minuuttii.
No mut täs ollaan samoilla silmillä edeleen pystyssä, ja nyt olo on taas huomattavasi parempi. :)
Pisimmät tunnit ne oikeestaan on 16-19.30 välistä pois se pikku kakkonen toki :D

Illasta tosiaan tuli taas uus virtapiikki, käytiin kiikkuu, suihkussa, leivoin ja skypeteltiin mummon kans :)
Sit ku sain Jennyn tos nukkuu, menin reiluks tunniks tonne pihalle istuskelee ja tekee vähän Kuopio suunnitelmia.
Päiväl keksin et pitäähän se Nennyn kans käydä risteilyllä Kuopiossa, ja mummo keksi illasta sit museossa käynnin yhdeks ¨ohjelmanumeroks¨ :) Ehkä tästä tulee meille Jennyn kans tän kesän kesäreissu.
Ideoita mitä kaikkee sitä vois tehdä alko tulla jo niin paljo, et saattaa joutua kahtena päivänä menemään kaupunkiin. Ja sit ku eihän noi museot oo su-ma auki, niin se vähän hankaloittaa kans suunnitelmia.
Pyörittelin vähän sellasta kuvioo et la-su, ti ottas chillisti, saunois, grillais, ottas aurinkoo yms.. Ja sit maanantaina vois käydä Kuopios niitä asioita hommailee, joita pystyy sillon tekee. Mm. se risteily, käydä pikku pietarin torikujalla, vähän vaatekaupoissa ja sen sellaista... Sit keskiviikkona ennen takas lähtöö kävis museossa, tavallisessa ja kortteli.
Tottakai sitä haluaa tehdä Jennyn kans jotain sellasta mistä ite tykkäs, ja mitä on tehny siel ennen vanhaa.
Aikanaan mun täti tosiaan asu siel korttelimuseolla, ja siellä on vietetty monet synttärit ja muut juhlat. Oishan se kiva saada Jennystä samanmoisia kuvia mitä mustakin on aikaslailla saman ikäisenä :)

Mitään stressiä ei kyl pidä alkaa repimään noista suunnitelmista, eikä laatimaan tarkkaa minuutti aikataulua. Pitkälti kaikki on kuitenkin kiinni siitä ollaanko jo terveitä, ja pienissä määrin toki ilmakin on vaikuttava asia. Päivä kerrallaan!

Mut niin palaas nyt viel tähän vähän lähempään aikaan...
Eilen/tänään meni vähän aamu pitkäks, kun koira keskustelu muuttui moneksi muuksi ja pikittyi suunnitellusta parista minuutista useaan tuntiin. Viimeyön uni saldo on 6-8h luokkaa, riippuu miten lasketaan. Joskus se lopettaminen on vaan vaikeaa, kun aina tulee mieleen jotain :D

Päivällä satuin muuen soitamaan tonne terveyskeskukseen ihan muissa asioissa, niin sieltä infosivatkin että huomisen lääkäri-aika on peruttu. Olivat kokeilleet tavottaa mua, mut ihan väärä numero niillä siel oli. Sinäänsä se oli aika jännä homma, kun sitä aikaa varatessa ne vielä tarkisti ja vaihto mun uuden numeron tietoihin.
Noh onneks tuli selville, enkä turhaa herää aamulla aikaseen sen takia. Ainut vika/harmi mitä siitä ny tuli, niin seuraava vapaa aika oli 20.6. KIVA!! Onneks se hoitaja oli kuitenkin sen verran kiva kun kerroin tosta niskassa olevasta luomesta joka vaivaa, niin antoi suoraan poistamis ajan. Kävipä jopa niin hyvä tuuri et se on tänä perjantaina, ettei sitä tarttee sen kauemmin odotella. Pääsee ehkä tänä kesänä heittää sen talviturkinkin :)

Huomiselle ois tosiaan se sossun aika nois hoidettavissa, ja sinne pitääkin suunnistaa sit puolenpäivän jälkeen. Samalla vaivalla kipasen labrois siel, ku Kontulassa eivät enää ota mitään kokeita... Aamusta olis varmaa viel tulostettava tiliotteet, ja tehtävä omassa päässä jonkinäkösiä suunnitelmallisia laskelmia. Hyvin todenäkösesti joudun kyl menee sinne ajalle Jennyn kans, mut eipä se oo eka kerta. Ois kyl ollu kätsy ku ois saanu Nennylle vahdin, ihan vaan sen takia että paranis kunnolla... Noh kyl me tytöt selvitään :)

Omas pääs menossa taas tällä hetkellä jonkinäkönen myllerrys, kun pikku hiljaa alkaa stressata se lastenvalvojan aika. Sain eilen omasta mielestä tosi hyvän idean, mut tän päivän aikana se on alkanu mietityttää. Se idea olis jo mulle henkisesti huomattavasti parempi kun ensimmäinen, mut mitä mieltä ne lastenvalvojat sit siitä on? Sano ne mitä sano, kyl mä taistelen ihan loppuun asti tällä uudella idealla! Ei mun mielestä parempaa vaihtoehtoa ole, koska se olis kaikille osapuolille tasapuolinen. Mua ei helvetti enää poljeta, ja mun vapautta liikkua ei riistetä! Kaiken lisäks se olis myös Jennylle ehkä se parhain vaihtoehto, ja pientä valmistautumista tulevaisuuteenkin. Vielä kun asian toinen osapuoli ottas nää asiat vakavasti, ja oikeesti pohtis noita juttuja.
Toivotaan vaan nyt sitä et saadaan tolla pelkällä lastenvalvoja käynnillä asiat kuntoon, ettei tästä tuu yhtään pidempi taisto. Mäki haluan alottaa oikeesti ihan täydellisesti sen oman elämän! Tai niin no kyllähän mä sitä jo elän, mut se et kaikki on oikeesti virallista. Sillon jos tapaamiset ei toteudut tai toinen osapuoli yrittää roikkua mun elämässä, viralliset tahot pystyy puuttumaan asiaan paremmin.
Tämä tilanne mikä on nyt ollu, on ollu ihan helvetin raastavaa aikaa. Kummankin pitää mennä toisen ehdoilla kun se yhteishuoltajuus on, eikä virallisia tapaamisia ei ole.
Jos jotain pitäs parantaa, niin tarpeeks työntekijöitä tonnekkin laitokseen ettei odotus-ajat oo näin mahdottoman pitkiä.  Ei ne oikeesti tunnu tajuavan mitä helvettiä tää aika voi olla, mikäli toinen osapuoli on sellanen et kaiken pitää olla paperilla ja virallista. Se on oikeesti melkein ku vapauden riisto.
Kun sen kaiken mitä tuolla pään sisällä pyörii vois jotenkin purkaa tekstiks.. Ei oo mun mielestä oikeudenmukasta rajottaa noin pitkää aikaa toisen ihmisen elämää. Tunnen niin suurta vihaa, pettymystä, vitutusta asiaa kohtaan, ettei sitä vaan voi sanoiks pukea. Toivon niin pitkää pinnaa niille jotka on-tai tulevaisuudessa joutuu samaan tilanteeseen. Ei oo helppo paikka, mut tästä kun selviää nii sit sitä ollaan aika helvetin vahvoja ihmisiä!

Keskityn nyt elämään päivä kerrallaan, vaikka ehkä jossain salaisissa haaveissa olenkin vähän pidemmällä menossa ;)
-Karo