Laiskuutta ja harmitusta

Ihan hävettää sanoa, mutta mitään en oo tehny. Tai no olen, mutta mitään järkevää en oo saanu tänäänkään aikaseks. Verikokeiden ja neuvolan jälkeen käväisin pikaisesti kaupassa, ja suoraan tulin kotiin nukkumaan. En tiiä mistä tää väsymys nyt johtuu, kai kroppa tosiaan alkaa valmistautua tulevaan koitokseen? Normaalisti olisin innoissain kierrelly Kontulan pikku kauppoja innoissani, mutta nyt ei vaan millään jaksanu. Tää ei tosiaankaan oo normaalia!!! 

Sänky tosiaan veti puoleensa jo parin tunnin hereillä olon jälkeen, ja reilut 2h päikkärit ei tuntunu missään. Iltapäivästä jopa värjäsin hiukset, mutta väriä leivitellessä en millään olis jaksanu seistä. Tuskailun tuloksena kuitenkin sain kun sainkin hiukset värjättyä. Vielä toisen purkillisen mömmöö nää kyllä kaipaa, mutta väriin oon tyytyväinen.

Laiskottelu eikun jatkuu, ja ihan hävettää lukea muiden blogeja miten ahkeria kaikki on tänään ollut. Yksi lemppari blogeista: Julian vauvvablogi;n pitäjä kirjoittaa vaatekaapin selkkauksesta ja itsekkin pitäis tuo homma tehdä. Kuitenkin parin viime päivän aikana kaikki tekeminen on tuntunut niin mahdottomalta ajatukselta. Löydän itteni vaan sängystä makoilemassa, kun astianpesukone odottaa tyhjennystä, roskat viemistä, ja pyykit pesua. Onneks Thomson oli illalla niin ihana että kävi viemässä roskat ja teki maitokastikkeen lasagneen <3 Parasta mitä herra tehny tällä viikolla, pois lukien kainaloon ottaminen su/ma välisenä yönä :D Minä en siis osaa tehdä maitokastiketta lasagneen, vaan suosiolla jätän sen Thomsonin vastuulle. Kyllähän tuo helpotti muutenkin kun ei tarvinnu kokonaan itse kokata, ja oli muuten parasta ikinä! Yhessä tehty ruoka on aina sitä parhainta :) Voi minä niin muistan sen päivän ku herran kanssa ekaa kertaa tehtiin yhessä tortilloja ja persikka rahkaa <3 Sillon mie rakastuin <3 Noh mutta eteenpäin...

Neuvolassa tosiaan kaikki ok. 

verenpaine: 110/78

paino -1.8kg

Hb: 140

pikkusen sydänäänet: 153

kohdunpohjan korkeus: 35.3cm

RT

Tällä kertaa myös osattiin välttää huono-olo ja pyörtymisen tunne, kun kaikki vempaimet otettiin valmiiks ennen pitkälleen menoa. Ohjeina pysy edelleen: jos lapsivedet menee, niin kylkiasentoon ja ambulanssi. Ei vielä pikkusen pää oo ilmeisesti tarpeeks alhaalla tai jotain? En tiedä, kertokoon joku fiksumpi?!? Ens tiistaille uusi aika, mutta saa sit nähdä miten käy...

Illalla tuli nimittäin aikas ikävä puhelu kättäriltä. Maksa-arvot edelleen noussu, ja nyt myös asat/alat ja sappihapot.. :( Perjantai aamusta ennen 8.oo verikokeisiin, ja 13.oo aika kättärin lääkärille. Veikkaan että jos ei oo lähteny laskuun, niin ottavat sit sisälle seurantaan. Vähän lueskelin netistä että seurantaan ottavat, ja tätikin sanoi tuossa facebookissa samaa. Ei yhtään inspaa sairaalassa olo, varsinkaan ¨uudessa/vieraassa¨ kaupungissa ja vielä YÖTÄ. Enköhän oo elämäni aikana syystä tai toisesta saanu olla sairaalassa ihan tarpeeks, ettei enää tartteis. Toki synnytys on sit asia erikseen, se on ¨pakko¨ tilanne ja siellä isä saa kuitenkin olla. Mutta sit seurannassa käytännössä terveenä ja suurimman osan ajasta yksin. EI KIVA :'( No ei pitäis vielä ajatella pahinta, mutta väkisinhän sitä vaan ajattelee... Ennemmin vaikka sit perjantaina käynnistäsivät, niin pääsis tästäkin sairaala rumbasta! 

Ajatukset harhailee kaikkialla, ja kaikesta tuntuu tulevan stressi. Pitäis sitä, pitäis tätä, mut nyt kun vaan pitäis ottaa iisisti. EI OO HELPPOO!!! PRK! Enää en tee mitään suunnitelmia mitä pitäis tehdä, teen jos siltä tuntuu ja jaksan. Ja jos en jaksa, niin hommaan vaikka haulikon ja laitan Thomsonin hommiin.

Odotan vaan sitä aurinkoista päivää ens talvena, kun ollaan pikkusen kanssa mummolassa pulkkamäessä ilman huolia ja murheita. Sen jälkeen tuoretta pullaa ja lämmintä kaakaota <3 Ooh! 

Tähän haaveiluun on hyvä päättää tämä teksti...

Ehkä huomenna jotain fiksua?